Matkaa Laihasta Läskiksi ja toisinpäin!

Hellurei, ajattelin kirjotella pikkaisen mun 3 vuoden taistelusta läskien kans! :D


Oon ollu nuoruudessa tosi kova urheilemaan, pelasin lentopalloa, jalkapalloa ja harrastin yleisurheilua. Rakastin sitä, että reenien jälkeen olin ihan poikki ja kaikkeni antaneena. Se tunne mikä kunnon harjoituksista sain niin oli jotain niin mahtavaa. Oon myös todella kilpailuhenkinen, enkä todellakaan tykkää häviämisestä :D

 Mulla on huono selkä ja sen takia oon käynyt fysioterapiassa nuorena. Omistan liian suoran selkärangan. Selkä pysyi aika hyvänä kun jaksoi vain reenata kovaa. Loistavat tuki lihakset piti mun selän hyvässä kunnossa :)

 Sitten muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja kaikki harrastukset jäi vanhalle paikkakunnalle.  Rupesin kuitenkin vuoden päästä uudella paikkakunnalla pelaamaan jalkapalloa, uudessa joukkueessa, mutta sekin jäi sitten pikkuhiljaa. Sitten lopulta kaikki urheilu jäi, ja selkä meni huonoon kuntoon. Sen jälkeen liikunta ei enään maistunut. Ei huvittanu lähteä lenkille, kun tiesi, että se tekee kuitenkin kipeää. EN jaksanu taistella kipuja vastaan. Se oli elämäni suurin virhe, koska nyt ne kivut on arkipäivää ja nyt se aloittaminen varsinkin on haastavaa ja kipeää.


Meidän esikoinen Iita on syntynyt keväällä 2012. Raskauden aikana mulle kertyi painoa semmonen 12 kg! Olin jo valmiiksi pikkasen lihava, eikä noi raskauskilot ainakaan helpottanu asiaa. Olin jotenkin ennen raskauksia sulkenu silmät siltä, että mä oikeasti oon paisunu, enkä näytä niin hyvältä enään. Kuka sitä haluais ajatellakkaan sitä että oikeasti on paisunu kun pullataikina. Sen myöntäminen oikeasti tekee kipeää :(

Raskausaika oli kammottavaa aikaa, olo ei oo ikinä ollut niin huono. Huonon selän kanssa semmonen maha on jotain ihan helvettiä. Jalat petti välillä alta, kun teki niin kipeää. Onneksi en koskaan kaatunut, niin että olisin mahan lyönyt johonkin. SItten kun et pystynyt liikkumaan sitäkään vähää, niin makasin vain kotona katsellen telkkaria. Ja se paino vain nousi :(

Sitten Iita syntyi ja ei muka ollut aikaa lähteä lenkille, vaikka oikeasti nehän oli vain tekosyitä. Aina oli joku hyvä tekosyy miksi en kerkeä laihduttamaan, miksi en kerkeä lähteä lenkille. TOttakai mulla olisi ollut aikaa lähteä lenkille. Minähän olin kotona pienen vauvan kanssa, joka olis voinut nukkua vaunuissa samalla kun minä juoksen, mutta sitä vain oli tullut niin laiskaksi, ettei jaksanu lähteä mihinkään.

Synnytyksen jälkeen paino laski, melko samoihin lukemiin mitä olin ennen raskautta painanut. Mutta siitä se alkoi pikkuhiljaa nousta. Ja kun tulin uudestaan raskaaksi painoin 10 kg enemmän, kun ennen ensimmäistä raskautta.

Toisessa raskaudessa, mulle puhkesi raskausajan diabetes. Paastoarvo oli ainut mikä oli koholla, koskaan mikään muu arvo ei ollut koholla. Väinön raskaudessa painoa kertyi taas se 10 kg.  Eli nyt painoa oli noin 25kg ylimääräistä. Toisen raskauden jälkeen se paino ei lähtenytkään lasku suuntaan ollenkaan, niinkuin ensimmäisessä raskaudessa.

Aloitin ainakin 100 kertaa, jonkun hyvän dieetin, millä painon saa laskemaan nopeaa. Ne kesti aina maksimissaan jonkun viikon verran. No eihän se oikeasti niin toimi. Yksinkertaisesti onneen ei ole oikotietä.Selkä oli tässä vaiheessa todella huonossa kunnossa. En jaksanut tehdä mitään, . Kaikki tuntu huonolta, pelkkä nukkuminenkin teki kipeää.  Ja laihdutus jäi, enkä ajatellut edes koko asiaa enään.

Sitten mentiin Santerin, kanssa ottamaan meidän kihlakuvia. Omasta mielestäni näytin hyvältä ja kauniilta kun mentiin sinne kuvauspaikalle.

Kun kuvat saapuivat, mä itkin. Kuvat oli kauniita, mutta mä en ollut. En todellakaan, olin järkyttävä läski. Silloin mä tajusin, että nyt on tehtävä jotain, koska en mä halua näyttää tältä. En todellakaan ikinä. 

Aloitin salilla käymisen, treenasin, treenasin ja treenasin. Sain tippumaan painoa hyvin, mutta edelleen näytin lihavalta. Sitten painon putoaminen tyssäs kuin seinään. Ja siitä se ei enään sitten tippunutkaan. Vaikka treenailin, niin paino pysyi samassa. Ja se muuten on masentavaa. 

Oon ollut aina todella huono syömään. Oon semmonen yhden ruokailun nainen. Santeri mulle on hokenut koko ajan, että syö, enemmän niin se paino tippuu. Mutta mähän oon tekosyiden mestari ja väitin, ettei mulla päivällä ole aikaa syödä. Sehän on oikeasti niin suuri vale kun vaan voi olla. Tottakai mulla on aikaa syödä jos vain ottaisin ja söisin. 

Sitten  tammikuussa lopuksi lähdin serkkuni innoittamana fitfarmin superdiettiin mukaan, ja sain vihdoin aineenvaihduntani käyntiin. Naurettiin Santerin kanssa, että tuo näyttää mun entisiin syömisiin verrattuna massakaudelta kuin laihdutuskuurilta :D Lähdin siihen ainoastaan sen takia, että saisin ruokailurytmin itselleni ja tietäisin mitä oikeasti treenailevan ihmisen kuuluu syödä. Olin aika epäileväinen koko superdieettiä kohtaan, mutta jo ekan viikon aikana käsitys muuttui aivan toiseksi. Elämäni yksi parhaista päätöksistä oli lähteä mukaan superdieettiin, en oo voinu pitkään aikaan näin hyvin. EN moneen vuoteen. Nyt mä syön todella paljon puhdasta ruokaa! :) Toki joka päivä edelleen kamppailen selkäni kanssa. Kipeähän se on, mutta nyt jo parempi! Oon saanu kerättyä takaisin nitä tukilihaksia, mitkä aikoinaan sen piti kunnossa! 

Ei painon tiputtaminen oikeasti ole niin vaikeaa. Jos vain päättää, että minähän pystyn tähän. Kaikki on vain ja ainoastaan sun korvien välissä. Jos minäkin pystyis tähän niin myös kaikki muutkin pystyy! :) 

TOivottavasti tuli kaikki suurinpiirtein kerrottua :D

Nykyään rakastan salilla käymistä, oon taas löytänyt sen Lauran joka olin joskus silloin :) Nyt vain kerätään mahdollisimman paljon lihaksia, ja katsotaan josko olis kesäkunnossa 2016 ;)

-Laura