lauantai 18. huhtikuuta 2015

Ruokavalio asiaa

Moni on ollu todella kiinnostunut mun ruokavaliostani. Joten tässä se nyt tulee.

Aamupalaksi syön joka aamu smoothien. Siihen tulee mehukeittoa, maitorahkaa, pilttiä, leseitä, oliiviöljyä ja salipäivänä kaurahiutaleita. Joskus taas sitten teen leivän tuon kaurahiutaleiden tilalle. Laitan siihen päälle kalkkunaleikettä, juustoa, kurkkua, tomaattia ja salaattia. Syön leipää nimeltä real. Se on oikeasti tosi hyvää, kun siihen vain tottuu. Oon ennen ollut suuri vaalean leivän kuluttaja ja oli vaikea tottua tuohon leipään. Aamupalalla mulla on  aina proteiinia, koska se pitää hyvin nälän poissa. Olen aina ollut todella huono syömään aamulla ja jos sitten joskus söin aamupalan niin maha tuli kipeäksi. Nyt en mistään hinnasta jättäisi aamupalaa pois. Heti kun oon herännyt ja tehnyt lasten aamutoimet niin syön aamupalan, muuten iskee huono olo.



Lounaaksi syön melkein aina jauhelihaa, raejuustoa ja kasviksia. Yritän pitää huolen siitä, että kasviksia tulee molemmilla aterioilla 200-250 g. Kanaa teen todella harvoin, koska jauheliha on yksinkertaisesti paljon halvempaa. Ja muutenkin mulle maistuu paremmin se jauheliha. Syön aina atrian 9,5 % jauhelihaa. Silloin kun jauheliha tökkii niin korvaan sen kananmunan valkuaisilla. Kananmunat on hyviä proteiinin lähteitä.  Joskus kun oon oikein laiska syön tonnikalaa ja raejuustoa. En oo mikään suuri kalan ystävä. Tonnikala on ainut kala mitä syön. Kasviksista mä rakastan kurkkua ja porkkanaa ja sen myös näkee mun annoksissa. Niitä on joka ruoalla.






Välipalana syön melkein aina maitorahkaa ja pilttiä. Se on vain niin helppo tehdä. Joskus kun oon liikenteessä niin otan mukaan välipalaksi proteiini patukan, mutta hyvin harvoin.


Päivällisellä mulla on sitten mukana myös makaroni,riisi,couscous tai peruna. Yleensä se on joko makaroni tai couscous. Treeni päivänä on sitten enemmän hiilareita kuin lepopäivinä. Joskus teen kanasta kebabia. Se on tosi hyvää, mutta kauhean usein en jaksa sitä tehdä. Jauhelihastakin voi tehdä kebabia, mutta mun mielestä se ei oo yhtä hyvää kuin kanasta. Kasvissosekeitto on myös hyvä vaihtoehto jos kasvikset muuten tökkii. 




 Monesti ihmiset kysyy, että enkö vieläkään syö normaalia ruokaa. Kyllä mä mun mielestä joka päivä syön normaalia ruokaa. Se on vain tehty puhtaista raaka-aineista. Ja kun syön näin, niin tunnen oloni paljon virkeämmäksi. Elämässä täytyy tehdä niitä valintoja. Ja kyllä mä myös käyn pizzalla ja hampparilla. Rakastan pizzaa ja se on myös mun heikkous. Mutta kohtuus kaikessa. Herkkupäivän yleensä vedän vähän överiksi. 

Iltapalaksi syön usein smoothien. Joskus  teen sitten pari leipää iltapalaksi. Kumpaa nyt sitten tekeekään mieli. 
Siinä se mun ruokavalio nyt sitten on. Ei kovin erikoinen, mutta toimiva. :) 


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kiirettä pitää

Meillä on ollu ihan törkeän kiireinen viime viikko. En oo kerenny edes ajatella kirjottavani. Anteeksi kaikille siitä. Multa on toivottu postausta mun ruokavaliosta. Se on tuloillaan. Sitten on toivottu postausta superdieettistä. Molemmat kirjotan heti kun saan kaikki kuvat ruuista ym.

Ollaan vietetty Iitan 3 v synttäreitä. Toinen oli niin onnessaan poni synttäreistä. Hän sai syntymäpäivälahjaksi ihania vaatteita ja muutaman my little ponyn.


Oli kyllä ihanat syntymäpäivät ja mikä tärkeintä likka oli tosi tyytyväinen. Kiitoksia kaikille vieraille, jotka teitte pienen tytön päivästä täydellisen. 

Käväisin anopin kanssa sunnuntaina myös ikeassa ja idea parkissa. Sehän käy ihan kuntoilusta, kun juoksee 6 tuntia pitkin kauppoja. Kyllä oli jalat kipeät illalla. Mun kengät vielä jostain syystä hinkkas molempiin pikkuvarpaisiin rakot. ja isovarpaat oli ihan tajuttoman kipeät. Meidän Väinö sai ikean tuomisena isojen poikien tuolin. On muuten ollut tyytyväinen pikku ukko. 
Väinö siirtyi myös pois pinnasängystä, normaaliin lasten sänkyyn. Järkyttävää ajatella, että tuo pikkumieskin on jo noin iso.



 Kaiken tämän häslingin keskellä oon itse ollut niin väsynyt. En meinaa päivisin jaksaa tehdä mitään. Oon yrittänyt nukkua paljon ja muutenkin levätä. Jotenkin silti olo on niin saamaton. Ja tiedän siihen syynkin. Kroppa on ihan sekaisin, kaikesta epäpuhtaasta ruuasta mitä oon syönyt juhlissa. Kyllä pienillä määrillä voi olla suuri vaikutus.Sitten kun ei oo kerennyt sinne salillekaan. Olen kotona yrittänyt vähän tehdä jotain vatsalihaksia, mutta sekin on jäänyt vähäiseksi..  Nyt onneksi alkoi taas ihana arki ja kerkeän keskittyä taas terveellisiin ruokiin ja salilla käymiseen. 


Huomaa, että tämä on se mun juttu. Olin ideaparkissa ja ajattelin, että tarvitsen uusia vaatteita. No siltikin melkein kaikki vaatteet mitä sovitin oli treeni vaatteita. No en sit löytänyt mitään kivoja vaatteita, jotka olis istunu hyvin päälle.Otetaan vastaan suosituksia hyvistä salihousuista. Inhoan kun mun kaikki treenihousut on sellasia jotka tippuu koko ajan jalasta.  Ostin kuitenkin h&m:stä uuden ihanan mekon. Ihan mun näköinen ja tyylinen. 

Meillä meinaa välillä olla ihan järkyttävän vaikeaa S:n kans saada meidän menot sopimaan yhteen. Kun S käy salilla myös sen 4 krt viikkoon ja sitten hänellä on myös itsepuolustus treenit, meinaa viikosta loppua tunnit kesken. Joskus kun saadaan lapset hoitoon niin mennään yhdessä salille. Se on kyllä todella harvinaista luksusta, mutta silloin kun se onnistuu niin se on kivaa yhdessä oloa.



Oon kärsinyt monta päivää ihan järkyttävästä närästyksestä. Kahvia en pysty juomaan enään kupillistakaan. Eilen join yhden kupposen kahvia ja jouduin oksentamaan, kun siitä tuli niin paha olo. Täytyy varmaan käydä lääkärissä, kun tuntuu ettei mistään ole apua. Äsken tulin salilta ja elin elämäni kamalimman tunnin. Sain ilmeisesti sappikohtauksen. En oo ikinä ollut noin kipeä, en edes synnyttäessä. Nyt koko ylävatsa on ihan kosketusarka. Eikä pysty nousta seisomaan. Justiin ja justiin pääsin hengissä kotia asti. Nyt täytyy levätä loppu ilta. Oli muuten super hyvä treeni äsken.

-Laura





keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen,synttärit,synttärit,synttärit ja synttärit

Ens viikolla on kyllä ihan mahtavaa alottaa taas ihan rauhallinen, normaali arki.Vaikka on aivan yli ihanaa nähdä kaikkia sukulaisia ja jutella niiden kanssa kuukausien tapahtumista. Kun ei me oikein muualla sitten nähdä, kuin jonkun juhlissa. Ollaan juhlittu nyt aivan tajuttomasti, koska kaikilla on syntymäpäivät näin keväällä. Tuntuu, että ollaan vain oltu koko ajan juhlissa. Ollaan oltu maanantaina,tiistaina ja tänään syntymäpäivillä. Iita 3 v, kysyi äsken nukkumaan mennessä, että kenen syntymäpäiville huomenna mennään. No huomenna ei mennä kenekään syntymäpäiville vaan leivotaan Iitan synttäreitä varten, jotka on sitten lauantaina. Iita halusi my little pony synttärit ja tämä äiti yrittää mahdollisimman hyvin neidin toiveen toteuttaa.
Yks päivä heitettiin S:n ja Väinön kanssa pyörälenkki. Pyöräily olikin pitkästä aikaa ihanaa. Koko talvena, kun ei ole päässyt pyöräilemään, niin se tuntui taas aika mukavalta ja helpolta. Viime kesänä kävin muutaman kerran pyöräilemässä, mutta se tuntu kyllä niin raskaalta siltä, että varmasti kuolen tähän pyörän selkään. Painoa oli sillon reippaasti enemmän ja yleiskuntokin oli tosi huono. Oon ihan hämmästyny, kuinka helpolta ja vaivattomalta se tuntui  kunnon puolesta. Se kunto sieltä kyllä yllättävän nopeaa palautuu, kun jaksaa vain lähteä liikkeelle. 

Kiukkuinen pyöräilijä<3


Sali oli maanantaina kiinni, joten sillon ei päässyt salille. Eilen olin tekemässä jalkatreenin, kyykyt suju yllättävän helposti. Melkein 70kg oli niskassa, ja jaksoin tehdä 6x10 sarjat. Sit tein 20kg syväkyykkyjä smithissä.  Mulla on järkyttävän kankeat lonkat, koska en mä yksinkertasesti vain pääse sinne alas asti. EI vaikka kuinka yrittäis. S, mulle hokee koko ajan, että oman kropan mukaan mennään, että ei kaikki vain pääse niin alas. No tottahan se on, mutta kun mä haluaisin aina tehdä kaiken 120 lasissa ja tuntuu, että kun en pääse alas asti, niin teen sen vain 60 prosenttisesti. Vaikka eihän se toki niin ole. Huomenna olis pakko päästä treenaamaan jossain välissä muuten tulee hulluksi. Meinaa olla niin tiukka viikko taas, että meinaa pakostikkin jäädä tuo saleilu vähemmälle. Ja siitä en kyllä tykkää yhtään, mutta kun leivottava on.  

Meille tulee perjantaina vihdoin uusi keittiön pöytä. Oon ihan fiiliksissä. Se on ihan mun näkönen, kun se on teetetty just sellaseksi kun halutaan. Täytyy jättää juhla siivoomiset, vasta perjantai iltaan kun siitä asentamisesta tulee kuitenkin sotkua. Tai en mä tiedä tuleeko, saa nähdä. 


Oon menny kaikki päivät dieetin mukaan, vaikka herkkujakin on tullu syötyä joka synttäreillä.  Hui. Painaakohan sitä taas 5 kg enemmän tämän viikon lopussa.
Banaania aina treenin päälle :)

Tässä on mun joka päiväinen aamupala. Maistuu joka aamu silti yhtä hyvältä.

Laiska kun oon, niin join suoraan tehosekottimen kannusta :D




Jos sitä painuis sänkyyn niin jaksais taas painaa loppuviikon täysillä. :)
Hyvää yötä
-Laura







lauantai 4. huhtikuuta 2015

Olkapää treeniä

Olin tiistaina tekemässä uutta olkapää treeniä salilla. Oon tähän mennessä tehnyt ainoastaan vipunostoja, koska mulla on niin heikot olkapäät. Ne menee helposti sijoiltaan, ja siksi oon alottanut olkapää treenit ihan alusta ja todella hitaalla temmolla.

Mä yritin jossain vaiheessa tehdä olkapää liikkeitä ja silloin ne kädet meni joka kerta pois paikoiltaan, joten oli pakko luovuttaa. Mulla on yliliikkuvat nivelet olkapäissä ja nilkoissa.  Olin teininä kuvauttamassakin molemmat olkapäät. Ajateltiin jos niitä leikattaisiin, mutta päätettiin sitten odottaa. Sanottiin että kun oon vanhempi, niin niitä saatettaisiin sitten leikellä. Olin silloin niin nuori ettei ollut mitään järkeä lähteä niitä leikkaamaan, kun ei osattu sanoa meneekö ne edes parempaan suuntaan sillä leikkauksella. Yliliikkuvuudesta, ei välttämättä sinänsä ole haittaa, mutta mulla ne on niin pahasti yliliikkuvat, että ne lumpsahtaa pois paikoiltaan jopa nukkuessa. Joskus se ei tunnu miltään, mutta joskus taas tuntuu siltä, että lyötäis puukolla olkaniveleen ja käänneltäis sitä puukkoa siellä.

Nyt sitten päätin vihdoin ja viimein kokeilla, josko pystyis vetämään läpi oikean olkapää treenin ja se oikeesti onnistu.Olin niin fiiliksissä sielä salilla, että en oo ikinä ollut. Ne ei edes meinannut mennä sijoiltaa, ja kipeääkään ei missään vaiheessa tullut. Joten mä oon oikeasti saanut niitä edes vähän vahvistettua, ettei mee niin helposti pois paikoiltaan.
Kyllä on nyt 3 päivänä huomannutkin, että olkapäitä on tullut tehtyä. Ei muuten oo ikinä, mikään muu lihasryhmä ollut noin kipeä treenaamisesta. Mun olkapäät on ollut kuin tulessa viimeset 3 päivää. En oo edes kunnolla pystynyt nukkumaan, kun en tiennyt miten päin olisin, ettei niin jomottelisi. Yritin niitä hieroskella ja venytellä, mutta ei se mitään auttanut. Nyt tänään on vasta ollut helpompi päivä. Sali onkin kiinni nyt tiistaihin asti, että sillon sitten viimestään pääsen salille, jos en sitten lähde seinäjoelle treenaamaan. Katsellaan sitä nyt tässä sitten.

Hyvää pääsiäistä kaikille ja olkaa ihmisiksi. <3